POLJIN- Polkuja jatko-opintoihin -hanke
Hankkeen ensisijaisena tavoitteena oli tuoda alueellista ja maakunnallista helpotusta varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimapulaan hyödyntämällä jatkuvaa oppimista. Hanke pyrki tavoitteissaan valtakunnallisesti levitettävissä oleviin tuloksiin varhaiskasvatuksen jatko-opintopolkujen tarjoamisessa sekä sosiaali- ja terveysalan veto- ja pitovoiman parantamisessa.
Kehittämisen tuloksena syntyi:
Kasvatustieteelliselle alalla suuntaavien opintojen polku ammatillisella toisella asteella sosiaali- ja terveysalaa tai kasvatus- ja ohjausalaa opiskeleville sekä työelämässä toimiville lastenhoitajille. Sosiaali- ja terveysalan kehittämiskokonaisuudessa kehitettiin joustavia ja työelämälähtöisiä polkuja Suomessa tunnustettuun sosiaali- ja terveysalan ammattikelpoisuuteen. Työelämän kanssa yhteistyössä parannettiin alan pitovoimaa kehittämällä työelämälähtöisiä koulutustoteutuksia. Jatkuvan oppimisen tuen kokonaisuudessa vahvistettiin jatko-opintoihin hakeutumista jo peruskoulun oppilaille ja heidän huoltajilleen, sekä toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville.
Tiedot rahoituksesta ja hankekumppaneista
Rahoittaja: Keski-Suomen elinvoimakeskus
Budjetti: 1 029 559 euroa (ryhmähanke)
Hankkeen toteuttamisaika: 01.08.2023 – 31.12.2026
Ryhmähankkeessa mukana:
- Turun kaupunki, Turun ammatti-instituutti
- Länsirannikon Koulutus Oy
- Salon Seudun Koulutuskuntayhtymä
- Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä
- Linnasmäen opisto (TKO säätiö)
Hankkeen sivut: blog.edu.turku.fi/poljin/
Mitä hyötyä sivusto tuo käyttäjälle?
Ammatillisen koulutuksen järjestäjälle sivusto tarjoaa valmiita malleja ja käytännönläheisiä työkaluja jatko-opintoihin ohjaamiseen ja korkeakouluyhteistyön toteuttamiseen (mm. koordinaatiomalli, prosessikuvaukset ja ohjausmateriaalit). Työelämän edustajalle sivusto puolestaan jakaa toimintamalleja ja esimerkkejä, joilla voidaan tukea henkilöstön osaamisen kehittämistä ja joustavaa kouluttautumista työn ohessa sekä vahvistaa yhteistyötä oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa.
Sisällöt koostuvat POLJIN – Polkuja jatko-opintoihin -hankkeessa pilotoiduista konkreettisista sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatus- ja ohjausalan koulutuspoluista, ohjausmalleista ja materiaaleista: väylä- ja korkeakoulupolut, nopeutetut ja joustavat polut, työelämäpilotit sekä eri kohderyhmille suunnatut mallit. Lisäksi mukana on ohjausmateriaaleja, prosessi- ja mallikuvauksia sekä yhteistyön käytäntöjä, jotka syventävät korkeakouluyhteistyötä ja tukevat sen alueellista laajentamista. Laajeneva yhteistyö lisää jatko-opintomahdollisuuksia ja alojen kirjoa sekä parantaa ammatillisten opiskelijoiden yhdenvertaisuutta jatko-opintoihin siirtymisessä.